Vilppulan nuorisotalon eläinmuraali korjataan

Vilppulan nuorisotalon julkisivussa sijaitseva muraali korjataan tänä kesänä.

Satusutta täytyy täydennysmaalata kesällä.

25.5. 6:45

Muraalin toteutti taiteilija Valtteri Halmetoja vuonna 2016 taidehankintatoimikunnan esityksestä. Mänttä-Vilppulan kaupunginhallitus päätti hankinnasta heinäkuussa 2017. Halmetoja kutsui teostaan Satusudeksi.

Muraalin korjauksesta päätti kaupungin kulttuurijohtaja Antti Korkka 13. toukokuuta viranhaltijapäätöksenä. Hän myönsi muraalin korjaukseen 2 000 euron taiteilijapalkkion teoksen korjaamiseksi 31.7.2022 mennessä.

Vilppulan nuorisotalon ulkoseiniä korjattiin viime syksynä. Talon julkisivun halkeamat ja irronneet rappauskohdat korjattiin. Seinämaalaukseen on kohdistunut korjattavia kohtia. Lähes koko teos tulee täydennysmaalata.

Kulttuuri- ja hyvinvointilautakunta päätti viime syksynä, että seinämaalaus tulee säilyttää mahdollisimman ehjänä, ja että taiteilija voi täydentää korjattuja kohtia. Taiteilijan kanssa on neuvoteltu teoksen korjaamisesta ja uudistamisesta.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos