Yrittäjä ja entinen kuntapoliitikko kavalsi vuodessa yli miljoona euroa varakkaan teollisuussuvun jäseneltä – Teki 20 000 euron siirtoja jopa useita päivässä ja käytti rahoja ainakin vesijetteihin

Käräjäoikeus tuomitsi mänttäläisen Jani Petteri Takalan törkeästä kavalluksesta kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Tuomittu selitti osan pankkisiirroista olleen vahinko.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi mänttäläisen yrittäjän törkeästä kavalluksesta kolmen vuoden vankeuteen toukokuussa 2022.

31.8. 15:11

Pirkanmaalainen yrittäjä ja yhden kauden kaupunginvaltuutettu kavalsi yhteensä yli miljoona euroa varakkaan teollisuussuvun jäseneltä vajaassa vuodessa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi mänttäläisen vuonna 1981 syntyneen Jani Petteri Takalan toukokuussa törkeästä kavalluksesta kolmen vuoden vankeuteen. Tuomittu piti vangitsemista kohtuuttomana ja haki muutosta hovioikeudesta, mutta peruutti sittemmin valituksensa. Tuomio on siten lainvoimainen.

Tuomittu on Mäntässä tunnettu yrittäjä ja yhden kauden kaupunginvaltuutettu. Hänet valittiin valtuustoon kokoomuksen ehdokkaana vuonna 2004. Sittemmin Takala perusti oman Muutos 2006 -valtuustoryhmän.

Luottamus rakentui vähitellen

Käräjäoikeuden tuomion perusteluista piirtyy kuva noin vuoden kestäneestä, suunnitelmallisesta kavalluksesta.

Takala ja yli 70-vuotias nainen tutustuivat naisen puolison autonkuljettajan kautta. Takala kertoi naiselle taloudellisista vaikeuksistaan, pyysi niihin apua ja tarjoutui naiselle töihin. Nainen kertoi poliisille, että halusi auttaa ja siksi mies sai töitä naisen Etelä-Suomessa sijaitsevasta hotellista sekä remonttitöitä. He sopivat myös 25 000 euron lainasta.

Mies onnistui saavuttamaan uhrin luottamuksen vähitellen. Todistajana kuultu naisen varainhoitaja kuvailee poliisille tuomitun tulleen hoitamaan uhrin asioita, koska ”Takala oli sopiva henkilö miettimään ja tekemään hotelliin liittyviä remonttiasioita.” Varainhoitajan kertoman mukaan tuomitun vaikutusvalta kasvoi vähitellen.

Uhrin mukaan ei virallista roolia

Uhri kertoi poliisille, ettei hän ole ollut täysin tietoinen siitä, mitä kaikkea Takala on tehnyt, mutta hän on luottanut tähän ja antanut Takalan auttaa esimerkiksi varainhoitopalvelun vaihtamisessa. Myöhemmin tuomittu merkittiin joihinkin uhrin yhtiöiden hallituksiin varajäseneksi ja uhri osti myös kiinteistön Mäntästä miehen suositusten perusteella.

Nainen puolestaan on kertonut poliisille, ettei Takalalla ollut virallista roolia hotellissa. ”Hänen on ollut tarkoitus auttaa siellä muutaman kerran kuukaudessa. Hän oli itse päättänyt, että hän nostaa hyvää palkkaa. Paljon enemmän kuin muut.”

Luottamusaseman myötä Takala pääsi käsiksi uhrin yritykseen, varoihin ja verkkopankkitunnuksiin. Tuomittu on esimerkiksi ottanut vastaan sähköpostitse uhrin yrityksiä ja omaisuutta koskevia asiapapereita varainhoitoyritys Mandatumin juristilta. Mandatumin mukaan uhri oli valtuuttanut Takalan saamaan tietoja ja myös käyttämään omistajalle kuuluvia oikeuksia vakuutussopimuksessa.

Useita isoja tilisiirtoja

Tiliotteista selviää, että Takala kavalsi uhrilta varoja useita kertoja. Ensimmäinen, 72 000 euron kavallus, tapahtui yritykseltä huhti-kesäkuussa 2018. Tuomitun mukaan rahat ovat korvausta remonteista.

Uhri kertoi poliisille, ettei ole tietoinen maksuista. Hänen tiedossaan oli, että 25 000 euron lainan lisäksi Takalalle oli maksettu vain Mäntän kiinteistökauppaan johtaneista neuvoista annettu 20 000 euron palkkio.

Vuoden 2018 helmikuusta vuoden 2019 tammikuuhun Takala kavalsi naisen henkilökohtaisilta tileiltä yhteensä yli 113 000 euroa.

Tuomittu kertoo, että uhri on tehnyt siirrot tai he ovat tehneet ne yhdessä. Käräjäoikeus ei pitänyt väitettä uskottavana, sillä naisen ja yhden todistajan mukaan uhri ei koskaan käyttänyt verkkopankkia tai edes puhelinta pankkiasiointiin, vaan asioi konttorissa muutaman kerran viikossa.

Osasta henkilökohtaisilta tileiltä tehdyistä siirroista tehtiin siirtojen jälkeen velkakirja, jota ehdotti varainhoitaja, kun sai tietää, että tuomitulle oli siirretty rahaa. Poliisille varainhoitaja kertoo, että epäili kyllä Takalan kykyä maksaa velkoja takaisin.

Houkutteli sijoittamaan kryptovaluuttoihin

Takala myös sai uhrin sijoittamaan rahoja kryptovaluuttoihin 60 000 euroa. Nainen myöntää, että sijoittamisesta oli ollut puhetta. Sijoitus tehtiin, koska Takala oli kertonut naapurinsa tienanneen kryptovaluutoilla kaksi miljoonaa.

Sijoitukseen varatut rahat siirrettiin jostakin syystä Takalan tilille eikä suoraan valuuttoihin. Niistä tuomittu sijoitti omissa nimissään 22 000 euroa. Loput jäivät hänen omille tileilleen.

Jopa useita 20 000 euron siirtoja päivässä

Isoimmat tilisiirrot tapahtuivat reilun kuukauden aikana helmi-maaliskuussa 2019. Tuolloin Takala teki 20 000 euron tilisiirtoja yhteensä 840 000 euron edestä ja jopa useita kertoja yhden päivän aikana. Tuomittu kertoo, että siirrot olivat vahinko. Hän väittää tehneensä testisiirron hänelle ennestään tuntemattomalla maksuohjelmalla, ja maksu jäi vahingossa toistuvaksi. Tilille tulleita rahoja hän ei kertomansa mukaan ihmetellyt, koska seurasi pelitilinsä tapahtumia ja luuli olleensa ”tavattoman onnekas ja voittaneensa rahaa tuntuvasti.”

Rahaa tuomittu on käyttänyt ainakin vesijetteihin ja muihin hankintoihin. Varoja on siirretty myös pelitilille. Tililtä myös ulosmitattiin 245 000 euroa maaliskuussa 2019.

Yritti päästä testamentin edunsaajaksi

Tuomittu yritti saada uhria tekemään testamentin hänen hyväkseen ja kysyi asiaa koskevia neuvoja sähköpostitse Mandatumin juristilta alkuvuonna 2019. ”Takala puhui koko ajan testamentista. Takala halusi tulla minun edunvalvojakseni. Hän jankutti ja painosti tästä asiasta koko ajan. Hän puhui siitä pankissakin, kun olimme siellä”, uhri kertoi poliisille.

Käräjäoikeus katsoi, että kaikkiaan Takala kavalsi uhrilta ja tämän yritykseltä 1 085 000 euroa. Rahoista 427 000 euroa saatiin palautettua uhrille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos