Koulukuljetussopimuksia jatketaan optiovuodella Juupajoella

Sopimus Oriveden Taksi Oy:n kanssa jatkuu 31.7.2024 saakka.

Oriveden Taksi järjestää koulukuljetukset kahdella eri reitillä Juupajoella ensi lukuvuonnakin.

Juupajoen kunnanhallitus päätti käyttää optiovuoden koulukuljetuspalveluiden hankintasopimuksesta. Optiovuodella sopimus Oriveden Taksi Oy:n kanssa jatkuu 31.7.2024 saakka. Nykyinen sopimus päättyisi muutoin jo kuluvan vuoden heinäkuun lopussa.

Juupajoen kunnanhallituksen kesäkuussa 2022 tekemän hankintapäätöksen mukaan Oriveden Taksi järjestää koulukuljetukset kahdella eri reitillä. Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on päätöksen mukaan noin 75 000 euroa vuodessa.

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 27. maaliskuuta käyttää koulukuljetuspalveluiden jatkamiseksi optiovuoden selvitettyään ensin, että Orivedeltä koulua käyvät oppilaat jatkavat Juupajoella myös lukuvuonna 2023–2024.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos