Sanoihin mieltyneenä ihmisenä kuuntelen usein huolella puhetta ympärilläni. Mietin vaikkapa adjektiivivalinnan nyansseja, sanooko joku kelvollinen vai keskinkertainen. Tai riennetäänkö vai porhalletaanko. Mikä on ystävän tai kaverin ero? Lähdetäänkö tutkimusmatkalle vai löytöretkelle. Hauskaa on myös seurata, miten erilaisilla sanavalinnoilla ja repliikeillä lähtee rakentumaan kokonainen keskustelu. Kielellä on iso osa arjessamme.
Eräs vähälle huomiolle jäävä viestintämme osa-alue, ansaitsee tulla kerrankin nostetuksi huomion kohteeksi – sivulause. Etenkin puhutussa kielessä sivulause on yllätyksellinen. Omien empiiristen havaintojeni pohjalta sanon, että ihmiset keskittyvät päälauseisiin. Niissä sanotaan, se mikä tarkoitetaan sanottavaksi. Sivulauseet ovat alisteisia lauseita. Niissä täydennetään päälausetta tai kommentoidaan sitä. Liekö alisteisuudesta johtuvaa, mutta niissä puhutaan huolimattomammin. Ja huolimattomuus tekee niistä kiinnostavia.
””Kielen suhteen on hauska olla utelias.”
Otan esimerkin. Olin koululla välituntivalvojana. Hätistin oppilaita pihalle. Eräs sanoi minulle saaneensa toiselta opettajalta luvan olla sisällä – ja jatkoi sivulauseessa, että tällä kertaa hän puhuu totta. Lauseella oli tarkoitus vahvistaa päälauseen väittämää, mutta samalla hän tuli tunnustaneeksi, ettei ole aina vastaavissa tilanteissa puhunut totta. En minä häntä soimannut. Ylipäätään en ole kiinnostunut kuuntelemaan ihmisiä virheitä etsien tai moitteen paikkoja kytäten. Puheessa paistaa meidän persoonamme, elämänhistoriamme, arvomme, mielialamme... puheessa näen ihmisen moniulotteisemmin kuin vain edessä nököttävänä orgaanisena figuurina.
Kirjoitetussa kielessä sivulause toimii toisin, sillä usein kirjoittamaamme harkitsemme huolellisemmin. Sivulauseissa on silti tekstissäkin helmiä. Usein ne ovat harkitumpia. Saarnaa tehdessä tavaan evankeliumista Jeesuksen sivulauseita tai kokeita tarkistaessani tarkastelen kuinka hienoviritteisesti oppilas on aiheensa hallinnut. On eräänlainen elegantti tyylikeino jättää jokin iso ajatus vaatimattomasti sivulauseeseen, luottaen että valistunut lukija kyllä poimii sen sieltäkin.
Kolumnini tarkoituksena lienee osoittaa, että kielen suhteen on hauska olla utelias. Aina ja alati ei viitsi skannata kuultua puhetta, mutta kokeile vaikka tänään pistää merkille, millaista puheenpartta kuulet. Sanooko kaupan kassa tai junan konduktööri jotain muutakin kuin vain välttämättömät? Mistä puhutaan kahvilan kantapöydissä? Millaisista sanavalinnoista keskustelu ystävän kanssa muodostuu?
Kirjoittaja on paikkakunnan boheemi körtti.