Pirkanmaan hyvinvointialue jakoi ensimmäistä kertaa yleisavustuksia sote-järjestöille. Hyvinvointia ja terveyttä edistävään, hyvinvointialueen strategian mukaiseen järjestötoimintaan myönnettiin yhteensä 444 250 euroa vuodelle 2023. Avustusta sai 82 yhteisöä eri puolilta Pirkanmaata.
Mänttä-Vilppulasta avustusta haki kaikkiaan kuusi yhdistystä ja haettu summa oli yhteensä 32 000 euroa. Myönnettyjen avustusten yhteissumma oli kaikkiaan 4 750 euroa. Avustus myönnettiin viidelle kuudesta hakijasta.
Mänttä-Vilppulan näkövammayhdistys haki avustusta 700 euroa ja heille myönnettiin 500 euroa, Mäntän Seudun Diabetesyhdistys haki 2 000 euroa, sai 1 000 euroa, Mäntän Seudun Hengitysyhdistys haki 1 000 euroa, sai 500 euroa, Mäntän Seudun Kehitysvammaisten Tuki haki 1 500 euroa, sai 750 euroa ja Suomen Punaisen Ristin Mäntän osasto haki 8 000 euroa ja sai 2 000 euroa. Sinun Seurakuntasi -yhdistys haki 20 000 euroa, mutta järjestölle ei myönnetty avustusta.
Pirkanmaan hyvinvointialueen yleisavustuksia jaettiin samojen periaatteiden pohjalta kuin Pirkanmaan kuntien myöntämiä avustuksia aiemmin. Yksi keskeisimmistä tavoitteista on varmistaa, että aiemmin kunnilta yleisavustusta saaneiden järjestöjen toiminta jatkuu muutostilanteessa.
"Yleisavustuksien myöntämisen yhtenä kriteerinä on ollut, että toiminta on alueellista tai usean kunnan alueelle yltävää ja vastaa erityisesti toiminta-alueen asukkaiden palvelutarpeisiin”, Pirkanmaan hyvinvointialueen integraatiojohtaja Tuukka Salkoaho kertoo tiedotteessa.
Avustuksia haettiin tammi–helmikuussa, ja määräaikaan mennessä yleisavustusta haki yhteensä 102 yhteisöä. Lisäksi Tampereen kaupungilta siirtyi 14 yhdistyksen hakemukset hyvinvointialueelle. Haettujen avustusten yhteenlaskettu summa oli 1 574 133 euroa.
Myönnettävistä avustuksista päätti Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen alainen asiakkuus- ja laatujaosto kokouksessaan 17. huhtikuuta.