Metsä Groupiin kuuluva Metsä Tissue, mukaan lukien yhtiön Metsä Greaseproof Papers liiketoimintayksikkö, on saanut korkeimman Platinum-tason tunnustuksen EcoVadiksen vastuullisuus- ja yhteiskuntavastuuarvioinnissa. Yhtiö kuuluu yhden prosentin parhaimmistoon kaikista EcoVadiksen arvioimista yrityksistä.
Metsä Tissue sai korkeat pisteet jokaisesta neljästä tarkasteltavasta teemasta, jotka ovat ympäristö, ihmisoikeus- ja työvoimakäytännöt, liiketoiminnan eettisyys sekä kestävät hankinnat. Ympäristöosuuden arviointi oli jälleen korkein, 90 pistettä sadasta. Metsä Tissue on saavuttanut korkeimman Platinum-tason joka vuosi vuodesta 2020 alkaen.
”Olemme iloisia ja ylpeitä EcoVadiksen Platinum-tason arvioinnista. Tiukoista uusista kysymyksistä huolimatta pystyimme jälleen ylittämään Platinum-arviointirajan ja parantamaan arviotamme viime vuodesta. Olemme osoittaneet, että meillä on kehittynyt kestävän kehityksen johtamisjärjestelmä, joka kattaa kaikki neljä tarkasteltavaa teemaa ja antaa meille hienon pohjan kehittää vastuullisuustyötämme edelleen. Haluan lämpimästi kiittää Metsä Tissuen tiimiämme ja kaikkia sidosryhmiämme, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet erinomaisen tason saavuttamiseen”, Metsä Tissue toimitusjohtaja Esa Kaikkonen summaa tiedotteessa.
Metsä Tissue erottuu markkinoilla ainutlaatuisella arvoketjullaan, joka ulottuu kestävästi hoidetuista metsistä aina uusiutuvien tuotteiden vastuulliseen valmistukseen ja jakeluun. Tavoitteena on auttaa asiakkaita kestävän liiketoiminnan kehittämisessä ja kestävien valintojen tekemisessä.
”Kestävän kehityksen tavoitteemme haastavat meitä jatkuvaan parantamiseen. Tavoittelemme tehtaidemme ja tuotteidemme fossiilittomuutta vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi tavoitteemme sisältävät kunnianhimoiset toimenpiteet toimintamme eettisyyden ja turvallisen työympäristön varmistamiseksi”, tiedotteessa todetaan.
Yritysten vastuullisuutta kansainvälisesti arvioiva EcoVadis on kehittänyt alustan, joka antaa yrityksille mahdollisuuden arvioida toimittajiensa suoriutumista ympäristö -ja yhteiskuntavastuussa maailmanlaajuisesti.