Laumat liikkuivat yhdessä Koiranpäivän tempauksessa

Koiranpäivä innosti liikkumaan laumassa Mäntän ja Vilppulan välillä.

Vilppulan päästä lähtenyt lauma ehti yhteiskuvaan ennen lenkkiä.

Valtakunnallista Koiranpäivää vietetään vuosittain 24. huhtikuuta. Päivän viettämisellä Kennelliitto haluaa muistuttaa ihmisen parhaan ystävän merkityksestä sekä korostaa pehmeitä ja lämpimiä arvoja. Samalla halutaan tuoda esiin koiran erilaisia rooleja ihmisen elämässä ja yhteiskunnassa.

Kennelliitolla oli tänä vuonna sosiaalisessa mediassa kaksi Koiranpäivään liittyvää haastetta, joista toinen oli #Laumaliikkuu -lenkki eli Koiranpäivän yhteislenkki. Toinen tempaus oli samana päivänä vietetty Ota koira mukaan töihin - päivä.

Virtain-Ruoveden Kirsut ry tarttuivat yhteistyössä Lc Mänttä Esteri -leijonaklubin kanssa haasteeseen järjestämällä Koirakävelyn, johon kaikki olivat tervetulleita osallistumaan. Kävelyyn oli mahdollista osallistua myös ilman koiraa.

Tapahtuman tavoitteena oli viettää mukava hetki koirien ja kävelijöiden kesken. Samalla tarjoutui mahdollisuus tutustua koiriin ja niiden omistajiin.

Kävelylle lähdettiin samanaikaisesti Vilppulasta ja Mäntästä. Eri suunnista lähteneet kävelijät kohtasivat reitin puolessa välissä, josta sitten kuulumisten vaihdon jälkeen palattiin takaisin lähtöpisteisiin. Jokainen kävelijä sai muistoksi kotiin tuotepaketin.

Virroilla ja Ruovedellä on kävelty jo useampana vuonna. Nyt Virtain kävelyllä oli 15 osallistujaa ja Ruovedellä 19. Kaikilla kolmella paikkakunnalla lähdettiin kävelylle samaan aikaan.

Kohtaaminen tapahtui lenkin puolivälissä.

Hanni, Usva ja Viima muodostivat oman laumansa tutustuakseen lenkillä.

Jade Nordman ja Pate

Heli Mäkinen, Usva ja Viima

Osallistujat yhteiskuvassa.

Alina Tiensuu ja Kielo.

26.4. klo 10.41 Korjattu Alina Tiensuun koiran nimi kuvatekstiin. Kuvassa on Kielo, ei Signe ja kello 15.57 korjattu kuvatekstiin nimi Jade Nordman, ei Jane.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos