Sotilasliitto Nato ei ole mukana tutkimassa Keuruun lentoturmaa, jossa Hawk-suihkukone syöksyi maanantaina maahan. Näin vaikka Suomi hyväksyttiin Naton jäseneksi 4. huhtikuuta 2023. Kaksipaikkaisen koneen lentäjät pelastautuivat heittoistuimella.Onnettomuutta on tutkittu maanantaista lähtien.
”Ei ole, eikä tule”, sanoo johtava insinöörieverstiluutnantti Juha Vantila Naton roolista tutkinnassa.
Hänen mukaansa tutkintaa tehdään sisäisesti. Tilanne saattaa tosin muuttua, kun Yhdysvalloista toimitetaan Suomeen F-35-hävittäjät. Lapin lennosto vastaanottaa ensimmäiset koneet Suomeen vuoden 2026 loppupuolella.
”Varmasti sitten on yhteistoimintaa, ja paraikaa tarkastellaan standardeja tulevaisuutta varten. Yhteistoimintaharjoituksiin liittyen pitäisi olla tiedossa, millä määräyksillä ja säännöksillä mennään.”
Insinöörieverstiluutnantti Juha Vantila piti tiedotustilaisuutta yhdessä Ilmasotakoulun johtajan Vesa Mäntylän kanssa pudonneen Hawk-suihkukoneen putoamispaikalla Valkealahdessa Keuruulla 16. toukokuuta.
Keuruun lentoturma oli Vantilan mukaan ”omaa toimintaa”, eikä sillä ole kytkentää Natoon.
Onnettomuudesta tai sen tutkinnasta ei myöskään ole mitään raportointivelvollisuutta Natolle. Velvollisuuksia on ainoastaan tutkinnanasettajalle, joka on tässä tapauksessa Sotilasilmailun viranomaisyksikkö (SVY). SVY toimii Tikkakoskella osana Ilmavoimien esikuntaa.
Vantilan mukaan onnettomuudesta ei ole ollut minkäänlaista yhteydenottoa Naton suuntaan.
Tutkinta jatkuu
Vantilan mukaan tutkinnan alkuvaihe, johon kuuluu maasto-osuus, on päättymässä. ”Loput koneen kappaleet kerätään pois. Isommat osat on jo kuljettu.”
Moottori on Nokian Linnavuoreen moottorikorjaamossa purettavana. Sieltä odotetaan asiantuntijalausuntoa. Lisäksi valmisteilla on animaatio lentotapahtumasta. ”Lentoarvotallentimen (musta laatikko) tiedot ovat olemassa. Sen perusteella saadaan visio, miten lento on mennyt siihen saakka, kunnes kone tuli maahan. Moottoriarvotietoja ei ole saatavissa.”
Lue lisää: Lentoturmassa tuhoutuneen Hawkin hylky lähti tutkittavaksi
Lue lisää: Tallenne: Puolustusvoimat esitteli lentoturmapaikkaa ja pudonnutta konetta Keuruulla