Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) alkuvuoden tulos oli ennakoitua parempi, kerrotaan Pirhan keskiviikkona julkaistussa tiedotteessa. Alkuvuonna tehdyn ennusteen mukaan hyvinvointialueelle olisi tulossa tälle vuodelle alijäämää 33 miljoonaa euroa. Se on noin puolet siitä, mitä ensimmäiselle toimintavuodelle arvioitiin aiemmin. Marraskuussa 2022 hyvinvointialueelle arveltiin syntyvän massiivinen 63,5 miljoonan euron alijäämä.
Pirhan mukaan ennuste on kuitenkin epävarma muun muassa siksi, että laskutus ja ostolaskujen käsittely ovat viivästyneet.
Hyvinvointialueen aloituksesta johtuvia haasteita on laskutuksen lisäksi todettu muun muassa asukkaiden yhteydensaannissa ja henkilöstön tiedonkulussa. Alijäämää kasvattavat erityisesti työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset sekä asumispalvelujen henkilöstömitoitus ja ostopalvelujen hinnankorotukset.
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erholan mukaan Pirkanmaan taloudellinen ja toiminnallinen tilanne on muuhun maahan verrattuna kohtuullisen hyvä. Rakenteellisia muutoksia silti tarvitaan.
Henkilöstön saatavuus ei ole merkittävästi heikentynyt, vaikka tehtäviä on paljon täyttämättä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan kesäsijaisuuksien hakijamäärä oli riittävä, mutta kysyntä ja tehtävät eivät kohdanneet. Puutetta on yhä esimerkiksi kotihoidon kesäsijaisista.
Alkuvuodesta 99,7 prosenttia perusterveydenhuollon asiakkaista on Pirkanmaalla päässyt palvelujen piiriin hoitotakuun edellyttämässä ajassa. Kiireellisessä erikoissairaanhoidossa 89,5 prosenttia on päässyt 30 vuorokaudessa hoitoon. Kiireettömässä erikoissairaanhoidossa 5 prosenttia potilaista on ylittänyt yli puolen vuoden odotusajan. Heistä merkittävä osa odottaa psykiatrista hoitoa. Maaliskuun lopussa ikäihmisten palveluasumiseen jonotti 111 asiakasta.