Vuoden 2023 Pirkanmaan kirjoituskilpailun parhaat on valittu. Kilpailun osallistujamäärä oli kaikkien aikojen toiseksi korkein, yhteensä 405 kilpailutyötä. Kahden sarjan, proosan ja lyriikan voittajat palkittiin tuhannen euron rahapalkinnolla. Lisäksi jaettiin kunniamainintoja.
Palkintoraadin mukaan teksteissä näkyivät nyt erityisesti henkilökohtaiset ilot ja surut yhteiskunnallisten aiheiden jäädessä taustalle. Kirjoittajat käsittelivät enimmäkseen yksityiselämän aiheita, kuten rakkautta, läheisen kuolemaa ja huono-osaisuutta.
Proosasarjan voittaneen tamperelaisen Anna Harjun Yksityisasioita-novellia palkintolautakunta kuvailee syvälle ulottuvaksi kertomukseksi, jossa ihmisten välisiä suhteita ja tunteita kuvataan hienovireisesti jättämällä tilaa lukijan omalle tulkinnalle.
Proosasarjassa kunniamaininnan saivat Tomi Aho Kangasalta, Pia Autero Ruovedeltä, Emily Hallfast Tampereelta, Sirpa Annikki Nieminen Mänttä-Vilppulasta, Jaana Perholehto Hämeenkyröstä, Kalle Seppälä Tampereelta ja Sanna Virtanen Keuruulta. Tomi Aho on entinen mänttäläinen.
Lyriikkasarjan voitti niinikään tamperelainen Johanna Yrjänäinen runosikermällä Kirjeitä Pyhäjärveltä. Kuuden runon kokonaisuus luo palkintolautakunnan mukaan samanaikaisesti kauniita ja kipeitä tuokiokuvia kohtaamisista.
Lyriikkasarjassa kunniamaininnan saivat Kaisla Hannuksela, Heidi Hirmukallio ja Sanna-Erika Suorsa Tampereelta, Eija Mäkelä-Häkli Orivedeltä sekä Mika Kulmala Sastamalasta.
Tampereen kaupunginkirjaston jo 72. kertaa järjestämän Pirkanmaan kirjoituskilpailun tarkoituksena on tukea uusia lahjakkaita kirjoittajia ja tarjota heille mahdollisuus saada tekstejään julkisuuteen. Kilpailu alkaa vuosittain tammikuussa.
Kilpailun palkintolautakuntaan kuuluivat tänä vuonna kirjailija ja sanataideohjaaja Päivi Haanpää, kirjailija Anni Kytömäki, toimittaja Tero Alanko ja tuottaja-tiedottaja Simo Ollila.