Sirkka Iso-Ettala

Mänttä-Vilppulan kaupunki on parantamassa talouttaan roimasti osakekaupan seurauksena.

Kaupunki on myymässä osin omistamastaan Mäntänvuoren Terveys Oy:stä osakkeista 15 prosenttia Pihlajalinna Terveys Oy:lle. Kaupan arvo on 2,95 miljoonaa euroa.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupan tiistai-iltana. Kauppa ratkeaa maanantaina 24. huhtikuuta Mäntän kaupunginvaltuustossa. Myös Pihlajalinna Terveys Oy:n hallituksen pitää vielä hyväksyä kauppa.

Mänttä-Vilppulan kaupunki ja Pihlajalinna perustivat yhteisyrityksen Mäntänvuoren Terveys Oy:n tuottamaan kaupungille sosiaali- ja terveyspalvelut loppuvuodesta 2012. Kaupunki sai omistukseensa yrityksestä 49 prosenttia ja Pihlajalinna 51 prosenttia. Kaupungilla on 4 900 osaketta ja Pihlajalinna Terveys Oy:llä 5 100 osaketta.

Osapuolet sopivat tuolloin, että osakkeiden merkintähinta oli kaksi euroa osakkeelta.

Kaupunki ja Pihlajalinna Terveys ovat neuvotelleet osakekaupasta vuosille 2017 ja 2018 aikana siten, että kaupungin omistusosuus putoaa enintään 19 prosenttiin. Osapuolet ovat yhdessä teettäneet osakkeiden arvonmäärityksen ulkopuolisella tilintarkastus- ja konsulttiyhtiö BDO:lla.

Tavoitteena on, että Pihlajalinna Terveys Oy ostaa toiset 15 prosenttia kaupungin omistusosuudesta syksyllä 2018.

Viime vuonna Mänttä-Vilppulan kaupunki ja Pihlajalinna-konserni solmivat 10 + 5 vuoden sopimuksen sote-palvelujen tuottamisesta.


Kommentit (21)

  • Nimetön

    Rahat ehdottomasti vanhusten hoitoon!

  • Leopersnehvi

    Kyllä, minulla on mahasyöpä. Mutta jos ei ymmärrä täällä olevien lääkäreiden puhetta, niin vika on omien korvien välissä. Näitten lääkäreiden selkokieli on selkeämpää kuin esim savon- ja rauman murre.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: