On kovin vaikeaa pitää turpaansa kiinni, jos haluaa hirnua täyttä kurkkua koko maailmalle siitä suuresta ihastuksesta, mitä ihmisten taitavuus ja kekseliäisyys taiteen saralla jatkuvasti tuottaa. Se on todella hämmästyttävää. Olen kurkkinut jo vuosien ajan ikkunoista sisään useampaankin taidenäyttelyyn Mäntän alueella. Joenniemessä ja Honkahovissa totta kai, satunnaisesti joissain muissakin paikoissa aina kun se on ollut mahdollista ja nyt viime vuosina tietysti Pekilo on tullut voimakkaasti mukaan kuvioihin.

Ja joka kerta kun olen ikkunan taakse itseni saanut keploteltua, olen päässyt todistamaan jotain uutta ja poikkeuksellista. Mistä ihmeestä sitä kekseliäisyyttä taiteilijoilla jatkuvasti riittää?

Ihmistä kun katselee noin yleisesti, niin ei millään voisi kuvitella mitä sen pienessä päässä oikein voikaan liikkua.

Ihminenhän on muuten sellainen mitättömyys. Pieni, heikko ja hidas. Osa kyssäniskaisia mörköilijöitä, jotka kulkevat vain kädet taskussa eteenpäin, katsomatta kunnolla edes sivulleen.

Toiset taas hosuvat ja töhöttävät muidenkin edestä, saamatta kuitenkaan mitään aikaan, eikä ainakaan mitään asiaa kunnolla valmiiksi asti. Silti jatkuvalla syötöllä syntyy tuosta harmaasta massasta silmiä hiveleviä neronleimauksia ja aivan uusia ennen näkemättömiä tyylisuuntiakin. Sellaisia, ettei kukaan muu ole tähän päivään mennessä voinut edes kuvitellakaan.

Minun kun pitäisi jotain uutta saada aikaan, niin heti menee kavio suuhun ja aika kuluu vain maisemia tuijotellessa. Asia on ollut niin kiinnostava, etten ole jäänyt pelkästään talliini makailemaan ja itsekseni pohtimaan, vaan olen pyrkinyt olemaan valppaana ja tilaisuuden tullen aina salakuunnellut taiteilijoita ja sitä kautta yrittänyt saada lisävalaistusta heidän luomisvoimansa salaisuuksiin.

Yleensä heidän keskustelunsa on niin persoonallista ja ammattimaista, että se lentää saman tien harjastukkani ylitse, eikä vertailua voi suorittaa, kun jokaisella on ihan oma tapansa toimia. Kerran kuitenkin kuulin todella mielenkiintoisen seikan. Taiteessa on 98 prosenttia ideaa ja vain 2 prosenttia työtä. Se kuulostaa ihmeelliseltä.

Me hevoset olemme yleensä tottuneet aivan päinvastaiseen toimintaan, 98 prosenttia työtä ja 2 prosenttia ideaa. Ehkäpä juuri siksi en tunnekaan yhtään oikeaa hevostaitelijaa. Taiteen tekemiseen tarvitaan ihan muita voimia, kuin hevosvoimia. Hevonen itsessäänhän on hyvin taiteellinen eläin ja siitä on maalattu paljon kauniita tauluja ja tehty ikimuistoisia veistoksia ja aina hevonen on kuvattu ylväänä ja kauniina eläimenä. Ja sitähän se onkin. Mutta on taitelijoilla ja hevosilla sentään jotain yhtäläisyyttä. Kerran kuulin, kun kaksi liinakaulaista baskeripäätä keskustelivat edellisyön tapahtumista. Toinen kertoi hymyssä suin nukkuneensa kuin hevonen. Kengät jalassa ja häntä suorana. Niin, ehkä se oli hänelle erikoista, mutta meikäläiselle aivan tuttua puuhaa.

Olen joskus tuumaillut, onkohan kukaan hevonen edes yrittänyt tehdä taidetta. Minä olen halunnut kokeilla sitä varsasta saakka, mutta mitään ei ole syntynyt. Hevosta ei ole luotu taiteilijaksi. Se on pakko hyväksyä. Ihminenhän on aikoinaan kesyttänyt hevosen itselleen hyötykäyttöön. Sitä on tarvittu matkustamisessa, kaupankäynnissä, metsästyksessä, maanviljelyssä, karjanhoidossa ja tietysti urheilussa. Ihmiset nauttivat suurin joukoin, kun pääsevät seuraamaan laukkakilpailuja, tai hevosia ravaamassa kärryjen kanssa ovaalia rataa ympäri illasta toiseen tai hyppimässä puomien ja vesiesteiden yli. Huvinsa kullakin.

Tietysti hevonen on ollut tärkeässä asemassa myös sotimisessa ja maailman valloituksessa rauhanomaisin keinoinkin. Monilla suurmiehillä oli ennen vanhaan oma suosikkihevonen, joka oli niin arvostettu, että sen nimi on edelleen kaikkien tiedossa ja mainitaan aina kun sankaristakin puhutaan.

Ilman hevosia työvälineenä, ei maailmaa olisi saatu koskaan sellaiseksi, kuin se nyt on ja on ollut jo vuosisatojen ajan. Mutta siitähän voisi helposti johdatella jo ajatuksen, ettei taiteilijakaan ilman apuvälineitä olisi mestariteoksiaan aikaan saanut. Olen kuullut sanottavan, että kaikki luova työ on tietynlaista taidetta.

Ehkäpä hevonen on ollut vuosisatojen ajan ihmiselle tuollainen arkielämän sivellin tai selviytymisen laastikauha, jolla maamies on luovasti hahmotellut omat sukupolvien yli kestävät persoonalliset muotoilunsa kotitilansa viljelysmaille ja talousmetsiensä jokaiseen sopukkaan. Tästä yhteistyöstä on syntynyt toinen toistaan kauniimpaa maalaismaisemaa, josta vuosien saatossa on maalattu tuhansia ja tuhansia tauluja. Siinä tapauksessa me olemme oikeasti osa taidemaailmaa.

Hyvä me!

Heikki Itänen


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: