Elina Rantalainen

Kolholaisten on huomisesta alkaen lähdettävä lounaan perässä kylän rajojen ulkopuolelle. Mänttä-Vilppulan Kolhossa, vanhassa koulurakennuksessa rapiat kaksi vuotta toiminut Liidan Kievari sulki ovensa asiakkailta maanantaina 15. toukokuuta lounasajan päätyttyä.

– Viime viikonloppuna ruvettiin laskemaan tappioita lounaan osalta ja todettiin, ettei kannata, yrittäjä Johanan Järvinen huokaa.

Järvinen laskee, että lounaalla olisi pitänyt käydä nelisenkymmentä asiakasta päivässä, jotta toiminta olisi ollut kannattavaa. Lounaiden menekki jäi kuitenkin kauas tavoitteesta, vajaaseen 15:een.

Kievarissa ehdittiin tarjoilla lounasta vain kuuden viikon ajan. Sitä ennen kievari toimi tilausravintolana ja baarina. Lounaskokeiluun ryhdyttiin, kun TakkaBar Kotiranta lopetti lounaan myymisen, Järvinen kertoo.

Kolhon keskustassa sijaitseva Kotiranta luopui lounastarjoilusta huhtikuun alussa, mutta jatkaa tilausravintolana. Liidan Kievari sen sijaan sulkee ovensa kokonaan, sillä myös juhlatilausten osalta on ollut hiljaista.

– Tammikuussa oli isommat juhlat ja huhtikuussa seuraavat.


Lue myös nämä


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Veroeuroilla ei ole syytä isommin ryhtyä taisteluun vääjäämätöntä rakennenuutosta vastaan. Siinä hinta/laatusuhde on melko heikko. Byrokratia on ainoa mitä julkiselta taholta voi ja pitää järkeistää. Sitä ”politiikkaa” voi sitten jokainen yrittäjä toteuttaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Vapaassa maassa muuttoliike on vapaata, ei voida tehdä ”pakkosiirtoja” Neukkujen tapaan suuremmassa mittakaavassa. Keskittämisessä on yksi suuri hyöty energiansäästössä mikä on jossain vaiheessa vielä pöydällä planeetallamme. Sata muuta paikkakuntaa on saman totuuden edessä kuin MV joten ”pistesijatkin” ovat kovassa. Haukuttu taide on kuitenkin poikkeus muihin verrattuna ja ilmainen etu koska toimii käytännössä omillaan.

  • Nimetön

    MV:n kaupunkiin tarvitaan elinkeinopolitiikkaa, mutta se vie pari valtuustokautta ennenkuin kuin saadaan tuloksia ja noustaan kulttuurikaupungin kuopasta. Siinä ajassa moni yritys lopettaa ja kerrostalo tyhjenee. Uusi valtuusto tekee korjausliikkeen !

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: