Jyrki Pönkkä

VIDEO Pihlajalinna Areenalla vietettiin sunnuntaina kansainvälistä tyttöjen kiekkopäivää. Päivää järjestämässä olleen Kati Liikasen mukaan jääkiekko kiinnostaa seudulla myös tyttöjä.

 

–Hyvin on lajin pariin ollut viime vuosina imua. Tällä hetkellä poikien joukkueessa pelaa noin 20 tyttöä, Liikanen kertoo.

–Lisäksi tytöt on otettu joukkueissa hienosti vastaan.

Mänttä-Vilppula tarjoaa hyvän ponnahduslaudan kiekkoharrastukselle.

Jyrki Pönkkä
Tyttöjen kiekkopäivä -tapahtumaan osallistui 38 lajista kiinnostunutta. Mukana oli 20 ensikertalaista.

Tyttöjen kiekkopäivä -tapahtumaan osallistui 38 lajista kiinnostunutta. Mukana oli 20 ensikertalaista.

–Täällä on loistavat mahdollisuudet aloittaa kiekkoharrastus, puitteet ovat loistavat ja urheiluun myös panostetaan, toivottavasti kaikki osaavat arvostaa tätä mahdollisuutta.

Sunnuntaina järjestettyyn tyttöjen kiekkopäivään osallistui ennätysmäärä lajista kiinnostuneita.

–Tänä vuonna jäälle luisteli kaikkiaan 38 tyttöä. En muista, että milloin viimeksi olisi osallistujia ollut näin paljon.

–Käsitykseni mukaan jäälle on saatu jopa 20 uutta kokeilijaa, mikä on todella hienoa.

Liikasen mukaan tyttöjen kiekkopäivän kaltaisilla tapahtumilla on suuri merkitys lajin viemisessä eteenpäin.

–Tarkoituksemme on saada tytöille kiva päivä ja osoittaa heille, että tytötkin voivat harrastaa jääkiekkoa siinä missä pojatkin.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: